anna2

I'm fierce

Tämä tapahtui kauan sitten pienessä walesilaisessa kylässä nimeltä Penmachno.

Siellä asusteli vaarallinen lohikäärme, joka pelotteli kylän asukkaita. Lopulta kyläläiset päättivät kokoontua kokoukseen puhumaan mitä lohikäärmeelle tehtäisiin.

Kokous alkoi ja kaikki olivat paikalla.

Lohikäärmeen vaarallisuutta korostettiin, sillä kylässä oli paljon lapsia. Kokouksen jälkeen päätös oli yksimielinen, kylä kutsuisi läheisestä Conwyn linnasta rohkeudeltaan kuuluisan ritarin, jonka olisi tapettava lohikäärme.

Ritari saapui jo parin päivän jälkeen.

Ritari oli täysin itsevarma, hän oli jo matkalla tyhjän kaivoksen luokse, missä lohikäärme asui.

Kyläläiset olivat kokoontuneet Rhiw Bach Quarry -kaivoksen ympärille.

Sieltä kuului huutoa. Ritari juoksi ulos kaivoksesta.

"Ette kertoneet sen koosta mitään!!!" ritari kiljui ja lähti takaisin kyläänsä.

Ilta hämärtyi ja yö saapui Penmachnon kylään.

Yksi kylän koirista oli kadoksissa. Etsintä aloitettaisiin aamulla.

Watch out little man

Aamun ensimmäiset säteet valaisivat kylää. Etsintä aloitettiin, kylä oli niin pieni, että koira löydettäisiin tunnin sisällä. Häntä ei kuitenkaan löydetty. Ainoa paikka mistä ei oltu vielä etsitty oli lohikäärmeen asuttama kaivos. Kukaan ei uskaltaisi mennä sinne. Kadonneen koiran omistaja lopulta uskaltautui kaivokseen. Hän saapui sieltä itkien, koiransa verinen jalka kädessään.

Järkytys valtasi kylän. Hautajaiset pidettiin. Kukaan ei saisi mennä kaivoksen lähelle, siellä olisi liian vaarallista. Pormestari lähti yöllä lohikäärmeen luolan vieressä olevaan Gwydyr Forest –nimiseen metsään tarkkailemaan tulisiko lohikäärme ulos.

Hän odotteli rauhassa, kunnes lohikäärme astui ulos. Se oli kasvanut viime näkemän jälkeen. Lohikäärme oli kymmenen metriä pitkä ja kaksi metriä leveä. Sillä oli metrin pituiset kynnet, ei ollut tainnut käydä manikyyrissä aikoihin. Se oli väriltään tummanvihreä ja kynnet olivat mustat, sillä oli pinkkejä viiruja pitkin suomuista vartaloaan. Lohikäärme näytti joka tapauksessa rauhalliselta ja ystävälliseltä.

Pormestari uskaltautui pensaan takaa lohikäärmeen näköetäisyydelle. "Päivää" lohikäärme sanoi möreällä äänellä. Pormestari säikähti melkein kuoliaaksi. "Noh, päivää päivää, siis iltaa" sai pormestari vihdoin suustaan. Lohikäärme röyhtäisi. "Maukkaita lemmikkejä teillä", lohikäärme lisäsi. "Vaikka en ole syönyt kuin yhden lähiaikoina, senkin kokonaisena, lukuun ottamatta jalkaa.

Siitä jäi paha olo, mutta maku oli mainio", lohikäärme naureskeli ja tulilieskat leimahtelivat sen sieraimista. Lohikäärme alkoi äännähdellä oudosti ja meni vatsalleen. Se oksensi. Koira tuli verisenä ulos ulvoen. Koiralta oli sääri lähtenyt ja reisi oli jäljellä, mutta verenvuoto oli loppunut. Pormestari kiiruhti koiran luo ja juoksi sen kanssa kylän eläinlääkärin luokse.

Pormestari jätti koiran eläinlääkärin luo ja meni takaisin metsään katsomaan lohikäärmettä.

Lohikäärme oli vieläkin samassa paikassa, joten pormestari löysi sen nopeasti.

"Et saa syödä kyläläisiä, eläimiä tai ihmisiä! Lupaa ettet syö ainakaan lapsia!!!" pormestari huusi. Lohikäärme näytti kieltään. "Miksi en?" lohikäärme kysyi.

Pormestari madalsi ääntään. "Se nyt ei vaan käy.

Sovitaan ettet syö kylämme asukkaita tai lemmikeitä, saat niin paljon meidän ihmisten ruokia kuin haluat, kunhan et syö meitä!" "Hmm... houkuttelevaa sinänsä. No sovitaan sitten niin."

Aamu saapui, niin kuin aina ennenkin. Kaikki olivat helpottuneita, mutta yhä järkyttyneitä, koiran elossa olemisesta huolimatta. Kylään oli saapunut viesti. Se vietiin pormestarille. Viestissä luki:

Arvoisa Penmachnon kylän pormestari,

Meidän ja teidän kylällämme on ollut aikojen alusta asti riitoja.

Olemme valmiita taistelemaan. Teidän kylänne kuuluu meille.

Taistelkaa tai lähtekää ja luovuttakaa.

Kreivi Duccula

Pormestari kauhistui, viesti oli tullut naapurikylän kreiviltä. Hän sai idean. "Lohikäärme! Se voisi puolustaa kyläämme", pormestari tuumasi ja lähti lohikäärmeen puheille. Lohikäärme oli juuri lähdössä metsästämään. "Hei, tekisikö mielesi pikaruokaa?" pormestari kysyi hymyillen. Lohikäärme kääntyi ja hymyili takaisin. "Tietysti, ainahan se kelpaa!" se tokaisi.

Pormestari ja lohikäärme puhuivat ja suunnittelivat pari tuntia ja asia tuli sovituksi, lohikäärme auttaisi ja puolustaisi kylää. Ryminää ja räminää alkoi kuulua kylän lähettyviltä, kun vastapuolen joukot lähestyivät. Penmachnon kylän sotilaat olivat jo valmiina lohikäärmeen takana. Naapurikylän joukot olivat nyt lohikäärmeen edessä. He muuttuivat lakanan valkoisiksi ja jäykistyivät pelosta, kunnes lähtivät juoksemaan kiljuen kohti kyläänsä.