| Juhannusta vietetään kesäkuun puolivälissä.
Juhannuksena päivä on kaikkein pisin ja valoisin koko vuonna. Juhannusta juhlittiin jo ennen kristinuskon tuloa Suomeen. Nyt sitä vietetään Johannes Kastajan muistopäivänä. |
|
![]() |
Juhannuksena kaikki kaupungit ovat typötyhjiä. Kaikki lähtevät kesämökeilleen tai maaseudulle, juhannusta on tapana viettää luonnon ääressä. |
|
| Mikä olisi suomalaisempaa kuin lavatanssit luonnon keskellä. |
|
![]() |
Suomenruotsalaiseen perinteeseen kuuluu värikäs juhannussalko. |
| Juhannusaattona talon tai mökin portaiden pieleen haetaan juhannuskoivut. |
|
| Samalla reissulla taitellaan koivusta yleensä saunavastat juhannussaunaa varten. | ![]() |
![]() |
![]() |
| Juhannuksena grillataan ja syödään juhannusherkkuja: uusia perunoita ja silliä, salaattia, kalaa, makkaraa tai grillattua lihaa. |
| Tikkapeli on suosittu ajanviete juhannuksena.
Juhannuksena poltetaan kokko. Kokko kasataan yleensä veden äärelle, ja siinä voidaan polttaa risuja, roskia, tai vaikkapa vanha lahonnut puuvene. |
![]() |
![]() |
Jos kesä on ollut kuiva, ei kokkoa
saa polttaa. Silloin puhutaan metsäpalovaroituksesta. |
| Juhannusaattona kaikkien nuorten naimattomien
neitojen pitäisi etsiä seitsemän luonnonvaraista kukkaa. Kukat laitetaan seuraavana yönä tyynyn alle, ja niin neito näkee unta tulevasta sulhasestaan. |
![]() |